18. marraskuuta 2018

3 JA 4 TYÖHARJOITTELUVIIKKO

Neljä viikkoa jo takana! Tuntuu että aika lentää siivillä...:/ Kolmannella viikolla uutena asiana pääsin harjoittelemaan kassatyöskentelyä.  Opettelin kassan käytön mielelläni, sillä nyt pääsen viemään myynnin loppuun asti itsenäisesti. Palautus- ja vaihtotuotteiden saralla on vielä opeteltavaa, mutta sekin tulee kokemuksen kautta tutuksi. Myynti sujui mielestäni hyvin. Neljännellä viikolla sain suunnitella varaston/taukotilan. Takahuone on melko pieni ja hyllytilaa vaaditaan lisää. Tästä lisää kun se on valmis.
Makia Clothing on suomalainen vaatealan yritys joka perustettiin vuonna 2001. Yrityksen perustajia ovat Joni Malmi ja Jesse Hyväri. Myöhemmin mukaan tulivat Totti Nyberg ja Sebastian Koreneff. Makia valmisti tuotteet ensimmäisinä vuosinaan Suomessa ja ansaitsi tunnettavuutta laadullaan. Tuotannon siirto Kiinaan oli epäonninen, koska tuotteiden laatu heikkeni ja toimitukset myöhästelivät. Vaikeuksien kautta voittoon. Vuonna 2017 yrityksen liikevaihto oli 5,9 miljoonaa euroa ja selkeästi plussan puolella. Yrityksen motto on Through The Rough Seas, jonka näkee toistuvan osassa vaatteissa ja lukee valotauluna liikkeen myymälässä. Makia Clothing luottaa kestävyyteen. Esimerkiksi uusia vaatemallistoja ei tuoteta jatkuvasti. Kun asiakas ostaa paidan, hän tietää voivansa ostaa uuden samanlaisen myöhemmin.






Lähteet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Makia
              

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti