15. toukokuuta 2019

TYÖHARJOITTELU CARLINGS

Kaksi kulunutta viikkoa olen ollut työharjoittelussa vaatemyymälässä nimeltä Carlings. Carlings on norjalaisen Varner-Gruppen tytäryhtiö, lisäksi tytäryhtiöiden joukkoon kuuluu mm. varmasti suomalaisille tutut Dressman sekä Bik Bok. Tarkemmin Carlingsista voit lukea tästä.

Rutiineja vaatemyymälässä


Vaatemyymälän päivittäisiin askareisiin itse myynnin lisäksi sisältyy paljon. Useimmiten aamulla siistitään myymälä, lasketaan pohjakassa yms. Liike avataan ajallaan, jonka jälkeen siistimistä voi vielä jatkaa. Viikkauslauta on jälleen palannut yhdeksi parhaimmaksi kaverikseni päiviin, sitten Makian storella työharjoitteluni jälkeen. Hassua kyllä mutta tykkään viikkailla, en oikein jaksa katsoa liikkeessä vinoja vaatepinoja. Viikkailun ohessa on hyvä tsekkailla tuotteiden puuttuvia kokoja ja tarpeen tullen tehdä täyttöä.

Instagram-tilin päivitys


Pariin kertaan olen saanut päivittää Carlings Salon instagram-tiliä. Kesää kohden tietysti somea on päivitetty kesäkuteilla sekä toiseen postaukseen päivitystä tein farkuista. Instagram päivityksiä tehdessä oikeastaan mielikuvitus on rajana, miten ikinä tuotteita haluaa tuoda kuvissa esille. Kuviin on hyvä lisätä tägejä sekä merkitä henkilöitä, sillä se lisää postauksen näkyvyyttä. 


Farkku postauksesta tuli levis painotteinen, mutta onhan levikset the thing. Kuvassa henkilöllä jalassa levi´s hi-ball roll farkkumalli.  

 
Leviksen 501 klassikkofarkuista päädyin ottamaan lähikuvan, jotta värivaihtoehdot tulee esille.