17. syyskuuta 2018

PERSPEKTIIVIT



Pakopiste piirroksissa tarvitset työvälineinä mittasuhdeviivaimen, astekolmion, pitkän metalliviivaimen ja tietysti mitat kohteesta jonka piirrät. Realistiset mitat suhteutetaan piirrettyyn kuvaan. Pakopiste kuvia käytetään oikean perspektiivin säilytykseen piirrettäessä tai muokatessa kuvaa. Esimerkiksi visualistina liiketilan piirtämiseen.

Yhden pakopisteen perspektiivi

↳ Yhden pakopisteen perspektiivissä on kolme ulottuvuutta korkeus, leveys ja syvyys. Ensimmäisenä piirretään korkeus ja leveys. Tämän jälkeen, usein 1,5 metrin korkeuteen ja keskelle leveyttä sijoitetaan pakopiste. Pakopistettä, f1 kulmaa ja leveysviivaa käyttäen saadaan kuvaan piirrettyä syvyys.



Kuvassa kaksi harjoitustehtävää yhden pakopisteen perspektiivistä. Yllä olevat paperit on piirretty läpi puhtaiksi. Apuna käytetty valopöytää. 


Ilmaperspektiivi

↳ On kuvassa näkyvä syvyysvaikutelma. Havaittavissa helposti esimerkiksi kuvissa joissa on kuvattu vuoria. Vuoret näkyvät kaukana vaaleina ja sinertävinä.




  

Arvoperspektiivi


↳ Arvoperspektiivi on kuvaustapa, jossa esimerkiksi henkilöt ovat suhteessa heidän sosiaaliseen, poliittiseen tai uskonnolliseen asemaan. Eli tärkeät henkilöt kuvattu isoina. 







Sammakko perspektiivi

↳ Tämä perspektiivi syntyy kun kuvataan alhaalta ylös. Lopputulos on usein hallitseva/voimakas esimerkiksi kuvattaessa ihmistä. 


Esimerkkikuva sammakko perspektiivi.


Lintu perspektiivi

↳ Lintuperspektiivi tulee kun kuvataan ylhäältä alas, kuin sanan mukaan linnun näkökulmasta. 




Esimerkkikuva lintu perspektiivi.




Lähteet: https://www.wikipedia.org










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti